Kaerajaanin tarina

Virolaisen kirjailijan Friedebert Tuglasin mukaan “Kaera-Jaan” on saanut nimensä Läänisten kylän sepältä, Jaan Matsonilta (1858- 1921), jonka lempinimi oli Kaera-Jaan. Kerrotaan, että mies oli tiiraillut iloisesti tyttöjä Ahjan kartanossa, kun tavalliseen tapaansa sattui jäämään siitä kiinni. Kylänmiehet sepittivät tapahtuneesta ivalaulun, joka alkoi sanoilla “Voi Kaera-Jaan, Kaera-Jaan, voi riennä tiirailemaan”. Ajan myötä ”Kaera-Jaanista” tuli virolainen kansanlaulu, jonka tahdissa tanssitaan myös kaerajaaniksi kutsuttua tanssia. Kaerajaania tanssitaan ja lauletaan lähes jokaisessa suuremmassa kansallisessa tapahtumassa ja kyläjuhlassa. Ja koska kaerajaan on hypähtelevä ja sosiaalinen tanssi, Viron viileässä ilmanalassa se sekä lämmitt ää että innostaa.

Ravintolamme haluaa tuoda Viron historian ja nykypäivän yhteen – haluamme olla moderneja, mutta kunnioittaa myös perinteitä. Koska virolaiset ovat laulavaa ja tanssivaa kansaa, jolta sujuu myös leikinlasku, on ravintolamme nimetty Kaera- Jaanin hupaisan tarinan mukaan.

Varaukset

Ota yhteyttä, jos varaat yli 10 henkilön ryhmälle

Moderni Virolainen keittiö

Sijainti

Kaupungintori 17, Tallinn

Avoinna

Sun - Tor 10 - 23

Per - Lau 10 - 00

Scroll to Top